h.e.t.k.i.n.e.n - kaupunkitaidekonsepti


Nimeni on Tuomas Karisto.  Olen toiminut kulttuurialallla monipuolisesti sekä taiteilijana ja tuottajana. Loputon kiinnostukseni on olla mukana kehittämässä ja elävöittämässä kaupunkikulttuuria  Tällä hetkellä työstän kehittämääni h.e.t.k.in.e.n toimintamallia kokemuksellisisiksi kaupunkitaidefestivaaleiksi ja tapahtumiksi.   Täydennän kulttuurialan yamk-tutkintoani v. 2025-2026 opiskelemalla Taideyliopiston, Aalto-yliopiston ja Lapin yliopiston järjestämässä 40op:n erikoistumiskoulutuksessa, jonka aiheena on julkinen taide. Osaamiseni tuottajana kattaa laajasti projektien ja hankkeiden eri vaiheet, eri kokoisten tapahtumien kokonaistuotannosta vastaamisen sekä laajasti markkinoinnin tehtävät (mm. visuaalisen suunnittelun, nettisivujen perustamisen ja ylläpidon sekä somen). Kauttani voi tilata kokemuksellista taidetoimintaa ja elämyksiä erilaisiin ympäristöihin. 

Olen ollut kehittämässä kulttuuritiloja kaupunkiin ja maaseudulle.  Olen myös tutkinut tyhjien tilojen hyödyntämistä yamk-tutkintoni yhteydessä projektini “Hylätyt talot, autiot Siwat” -kautta.  Opinnäytetyössäni kartoitin, miten tyhjillään olevia tiloja voidaan muuttaa tilapäisluonteisiksi ja miksei pysyviksikin kulttuuritiloiksi. Tarkastelin tyhjien tilojen käyttöpotentiaalia erityisesti taide- ja kulttuuritoiminnan kannalta.

Tyhjänä olevien rakennusten hyödyntäminen lyhytaikaiseen käyttöön tuo taiteilijoille uudenlaisia mahdollisuuksia. Näyttelytila voi rakentua tyhjään, joskus jopa purkukuntoiseen taloon. Autioituneista sairaaloista ja kasarmeista voi kehittyä omaleimaisia kulttuurihautomoja. Tilojen väliaikaiskäyttö voi palvella myös tilojen omistajien intressejä monella tavalla. Yksi opinnäytetyöprosessini huomioista oli että lyhytaikaiseen käyttöön soveltuvia tiloja etsivien taitelijoiden ja tiloilleen käyttöä ja vuokralaista kaipaavien omistajien on vaikea löytää toisiaan, ja sitä helpottamaan tarvittaisiin tyhjien tilojen välitystoimintaa. Olen itse oman kokemukseni ja kiinnostuksen pohjalta muovannut omaa ammattiani yhteisötaitelijasta myös tyhjiin tiloihin kiinnittyvää tilataiteilijaa, ehkä tulevaisuudessa myös eräänlaista “tila-agenttuuri” -toimintaa.
Tällä hetkellä toimintani tukikohtia ovat mm. Hangon keskustassa sijaitseva "Frälssis", 1900-luvun alussa rakennettu kivikirkko sekä Helsingissä Lapinlahden entinen sairaala-alue,  Lisäksi toimin Teijon ruukkikylässä toimivan kulttuuriyhdistyksen perustajana ja puheenjohtajana.   

Tilat